torstai 11. elokuuta 2016

Weekend festarit

Viime viikonloppuna olin siis weekend festareilla lauantaina Sofian kanssa. Lähdimme lauantai aamulla suurin piirtein kello 8.20 Sofialta ysiltä lähtevään junaan. Olimme joskus noin 10.30 Helsingissä. Juuri ennen kuin olimme pysähtymässä Helsingin rautatieasemalle niin huomasin etten ottanut sitä Weekendlippua mukaan, mutta onneksi löysin sen pdf:nä. 
Otettiin vähän liian aikainen juna, mutta ei se sitten haitannut mitään kuitenkaan. Vaikka se ensiksi vähän ärsytti, koska oltiin nukuttu vain neljän tunnin yöunet. Niin oltiin pikkusen väsyneitä.. 
Ensimmäiseksi kävimme Fazer Caféssa aamupalalla. Oli muuten tosi hyvää vaikka en millään kaikkea jaksanutkaan. 


En ehtinyt lähtiessä millään meikkaamaan, koska nousin vartti ennen kuin piti lähteä. Niin käytiin sitten aamupalan jälkeen vähän laittautumassa. 
Sitten me vain hengailtiin ja käytiin kaupoilla joku pari tunti ennen kuin menimme Weekend alueelle. Siellä se ilta/yö sitten meni mukavissa merkeissä. 
Se oli kyllä kivaa, kun pääsin parin ihmisen olkapäille hetkeksi että näin paremmin lavalle. 





Lähdimme yöllä kolmen bussilla kotiin päin ja olimme joskus puoli kuuden aikoihin kotona. 
Nämä olivat minun ihan ensimmäiset festarit, missä olen käynyt. Voi olla, että mennään ensi vuonna uudestaan. 

-Minja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti